Puolen tunnin varoitusajalla siitä ilmoitettiin: toimitusjohtajan tiedotustilaisuus. Firman johto kulki vakavana käytävillä varmistamassa, että kaikki ovat kuulleet ja tulossa paikalle. Kahvipöydässä mietittiin mahdollisia vaihtoehtoja: lopetetaan, myydään tai vähennetään. Kukaan ei keksinyt yhtään positiivista vaihtoehtoa, ei niistä ilmoitettaisi näin.

Siirryttiin kokoustiloihin. Yli 200 ihmistä, ja nuppineulan putoamisen lattialle olisi kuullut. Täysi hiljaisuus, vaikka normaalisti olisi melkoinen puheensorina. Maailman pisimmät minuutit. Ja tulihan sieltä ne kaksi työelämän inhotuinta kirjainta. Märkänä rättinä päin naamaa, vähennystarve kolmasosa henkilöstöstä.

On joustettu, on tehty ylitöitä, on annettu kaikkemme. On toki ollut ongelmiakin, mutta tämän vuoden puolella on saatu käännettyä suunta taas huimaan nousuun. Ei sillä ollut mitään merkitystä. Moni arvasi että jonkinlaista tehostamista on tulossa, ja se on ihan tarpeenkin, mutta järkytyksenä tuli se, että tämä tehdään irtisanomisten kautta.

Seuraavina päivinä moni niistäkin, jotka yleensä tulevat vasta yhdeksän maissa, ilmestyivät työpaikalle jo reilusti ennen kahdeksaa. Ja kun lähdin vähän ennen viittä, moni vielä jäi työpisteelleen. Töissä sentään on kädet täynnä tekemistä, ei ole aikaa ahdistumiseen. Kotona on vaikeampaa, kun on aikaa ajatella asiaa ja miettiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Pitäisikö siirtää katse muihin tulevaisuuden mahdollisuuksiin? Mitä jos tämä kuitenkin on se työ, jota haluan tehdä, jossa tiedän olevani hyvä ja jolle minulla on paljon annettavaa? Ja se työpaikka, jossa haluan työskennellä? Onko minun haluamisellani mitään merkitystä, joku muu ne päätökset kuitenkin tekee.

En tiedä mitä ajatella. Tunteet heittävät melkoista vuoristorataa, täysi emotionaalinen turbulenssi. Haluaisin vain tehdä työtä, josta tämän kokemuksen jälkeen tajuan entistäkin selvemmin nauttivani ja olevani ylpeä. Olisipa siitä ylpeä joku muukin.

En tiedä. Enkä tiedä haluanko tietääkään. Tuleepahan koettua tämäkin.

Ihmisillä on erilaisia hokemia. Mantroja, joita toistellaan ihan papukaijana tilanteissa, joissa haluaa sanoa jotain lohduttavaa tai kannustavaa tai yleensäkin nyt edes jotain. Osa on aika järjettömiäkin, mutta hyvä tarkoitus niissä kai silti on.

"Tiedän miltä sinusta tuntuu." - Ai miten niin tiedät? Mistäs sinä sen voisit tietää, jokainen kokee asiat eri tavalla. Erityisen kornia, kun tätä käytetään jonkun läheisen kuoltua. "Mummisi kuoli, otan osaa. Tiedän miltä susta tuntuu, multa kuoli koira viime kuussa, ja se oli mulle tosi tärkeä ja rakas."

"Jokainen on paras äiti lapselleen." - Ei hemmetissä ole, tai sitten jokainen lapsi ei suinkaan ole samassa asemassa tuonkaan suhteen. Miten joku pirihuoranarkkari voisi muka olla paras äiti lapselleen? No ehkä paras mitä sillä raukalla on (koska on ainoa), mutta ei todellakaan paras mahdollinen.

"Jokainen kyllä itse tietää mikä on hänelle/hänen lapselleen parasta." - Jaa miten niin tietää? Kyllä sitä ihmiset tekee melkoisen vääriä valintoja jopa niin, että luulevat toimivansa oikein.

"Jokaiselle annetaan vain sen verran mitä jaksaa kantaa." - Miksi osa sitten ei jaksa? Ja kuka antaa?

"Jokainen on omalla tavallaan kaunis." - Jokainen nyt vaan ei ole kaunis, millään tavalla.

"Mikä ei tapa, se vahvistaa." - Moni asia kyllä ennemminkin heikentää, ja vielä useampi asia ei vaikuta vahvuuteen millään tavalla.

"Se Oikea." - Jaa yksi ainoa oikea jossain päin tätä maailmankaikkeutta? Tai edes tätä Maapalloa? Pitää varmaan ehtiä tutustua kaikkiin, jotta voi sanoa noin. Helppo homma.

"Ikä on vain numeroita." - Ei takuulla ole pelkkiä numeroita, kyllä eletty ikä jotain muutakin kerryttää kuin numeroita. Tai no, onhan kengännumerokin vain numero, sama kai se onko jalassa koon 29 vai 39 kengät. Ja puhelinnumerokin on vain numero.

"Asioilla on tapana järjestyä." - Vaan mihin suuntaan?

"Päivääkään en vaihtaisi pois." - Mikset? Koetko jotain sadistista nautintoa esimerkiksi niistä päivistä, kun läheisesi kärsi kovia kipuja, kun tuntui pahalta? Vai päästäänkö tästä taas johonkin "Mikä ei tapa, se vahvistaa" -sanontaan?

"Olet vaan kateellinen." - Ehkä joissain tapauksissa esimerkiksi haukkuminen tai kritisointi johtuukin kateudesta, mutta ei nyt hyvänen aika sentään läheskään aina.

"Mustasukkaisuus on välittämistä." - No ei se kyllä ole, se on rajoittamista, epäluottamusta, omistushalua, menettämisen pelkoa, henkistä vallankäyttöä.

"Elä jokainen päivä kuin se olisi elämäsi viimeinen" - Jaa. Jos tietäisin jonkun päivän olevan elämäni viimeinen, niin olisi varmaan aika masentunut olo. No ei kai siinä, kaipa sillä tavalla olisi sitten hyvä elää jokainen päivänsä.

"Rakkaus voittaa kaikki esteet." - Ei rakkauskaan mihin tahansa taivu. Jos rakkaudestaan saa takaisin pelkkää halveksuntaa tai jopa väkivaltaa, niin eipä siinä paljon rakkaus auta tekemään elämästä tai parisuhteesta onnellista.

"Ei millään pahalla, mutta..." - Joo, ei varmastikaan. Ihan hyvällä vaan.

Kaivellaan pöytälaatikosta ensimmäinen, melkein ajankohtainen ajatelma. Eli tää vielä hetki sitten ollut kuumin puheenaihe, kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta (näyttäisi muuten olevan tällä hetkellä 143 107 allekirjoitusta, hysteeristen alkupäivien tahti on siis laantunut, mutta kunnioitettava on määrä). Ja niin monesti käytetty kasvissyöntivertaus.

Oletetaan, että on työpaikkaruokala, josta saa hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ensin tarjolla oli vain lihapatoja, joissa kaikki ainekset on laitettu sekaisin eikä erikseen pysty kaapimaan liha- ja kasvisosuutta. Se on se ruoka jonka saa, tai sitten voi olla ilman. Yksinkertaista ja selkeää.

Sitten alkoivat muutosten tuulet. Pitkän vääntämisen jälkeen päästään tilanteeseen, jossa liha ja lisuke ovat eri laareissa. Kasvissyöjät saavat syödä perunaa/riisiä/pastaa ja lisukesalaattia, jättäen lihan pois. Monen kasvissyöjän mielessä kuitenkin kaivertaa toive siitä, että jonain päivänä voisi olla liharuuan lisäksi mahdollisuus ottaa ihan tasavertainen, ravitseva kasvisateria.

Työpaikalla on sovittu, että jos samaa ideaa kannattaa 50 työntekijää, se otetaan toimikunnassa käsittelyyn. Aktiivisimmat alkavat markkinoida ideaansa siitä, että pääruokavaihtoehtona olisi myös lämmin kasvisruoka. Ruokalassa on erillinen sivulinjasto, jossa voitaisiin tarjoilla kasvisvaihtoehto. Jokainen saisi valita, ottaako ateriansa päälinjastosta, jossa on liharuoka, vai sivulinjastosta, jossa on kasvisruoka. Samalla kertaa ei saa ottaa molempia, mutta kumman tahansa saisi valita. Idea saa nopeasti yli 50 kannattajaa, mutta osaa ei kiinnosta, osa vastustaa. Ainakin seuraavia ihmistyyppejä löytyy, tunnistatko itsesi?

Vastustajat:

1. Raamatussa sanotaan, että eläimet on tehty ihmisille ruuaksi. Niin se on tarkoitettu. Arvomaailmani perustuu siihen.

2. Johan ne ovat saaneet oikeuden ottaa perunaa erikseen, eikö se nyt riitä? Ihan riittävän sama asia.

3. En halua, että minun tarvii erikseen ryhtyä tarkentamaan, että minun lounaani on liharuokaa. Ällöttävä ajatus, että enää ei voi ilman eri tarkennusta tietää ketkä on normaaleja ja ketkä jotain pupun ruuan pureskelijoita. Kotonaan tehkööt mitä haluavat. Jos tuollainen tulee, niin minä kyllä protestina alan syödä pelkkää lihaa ja jätän perunatkin ottamatta.

Ei kiinnosta:

1. Ihan sama, syön itse kuitenkin liharuokaa, niin ei kosketa minua Ja omille työkavereillekin maistuu liharuoka.

2. Johan ne sai tarvittavat 50 ääntä, ei tarvii enää lisää. Lisäksi en jaksa lukea, oli yli 2-sivuinen perustelu.

3. En halua periaatteesta laittaa nimeäni mihinkään adresseihin tai kannatuslistoihin. En ota kantaa, vähän niin kuin vaalisalaisuus.

Kannattajat:

1. Kasvissyöjänä (tai sekasyöjänä, joka saattaa valita yhtä hyvin myös kasvisaterian) on ihan luonnollista, että haluan samat oikeudet kuin sekasyöjätkin. Saman hinnan kuitenkin maksan, joten ei ole tasa-arvoista mikäli en saa yhtä ravitsevaa ja monipuolista ateriaa.

2. Olen sekasyöjä ja sellaisena pysyn, mutta eihän se minulta pois ole jos kasvissyöjillekin annetaan sama oikeus pääruokaan. Tasa-arvoisuus on hyvä juttu.

3. Jokainen, joka jättää idean allekirjoittamatta, on ällöttävä ja itsekäs paska. Allekirjoittamattomat ovat juuri niitä samoja, jotka kannattavat lasten pakkosyöttöä, saavat nautintoa kehitysmaiden nälänhädästä ja haluavat polkea naisten oikeuksia ja ovat rasisteja. Ja sellaisina tulen heitä käsittelemään tästä lähtien Kunhan nimilista tulee julkiseksi niin varmasti käyn läpi ja katson ketkä tutut sieltä puuttuu. Jokainen hyvä ihminen, kuten esimerkiksi minä, allekirjoittaa.

Piristeeksi vielä kuva viime vuodelta. Fiilis on kyllä tältä päivältä, kun ensimmäistä kertaa melkein viikkoon kömmin flunssan jäljiltä ulos. Olipa kirkasta, kevät tulee kovaa vauhtia.

Myöhässä, niin kuin aina. Kun kukaan ei enää käynyt irc-galleriassa, minä tein sinne tunnuksen. Kun muilta oli facebookin uutuudenviehätys jäänyt jo kauas taa, minä vasta aloitin. Ja kenelläpä ei olisi blogia ollut jo ikuisuuksia?

Monesti olen miettinyt, että jos omistaisin blogin, niin tämän tai tuon asian voisin kirjoittaa sinne. Jotain on jo "pöytälaatikkoon" kirjoitettuna, eli kannanottoja ajat sitten menneisiin asioihin voi olla tulossa (jolloin päästäänkin taas siihen myöhässä olemiseen). Mutta toisaalta kun elämässä ei ole mitään suurta intohimoa tai harrastusta tai no, mitään erityisen mielenkiintoista, niin on jäänyt blogi perustamatta. Mutta ei kai sille sen kummempaa aihetta tarvitsekaan? Paljon sanottavaa muttei mitään asiaa - vai päinvastoin?

Kuka siis olen? Nollakuntoinen nalkuttaja, pessimistinen perfektionisti. Fiksu muttei filmaattinen. Uraputken pohjalle uponnut. Yhden rasittavan lapsen rasittunut äiti. Vittumaisen koiran vittuuntunut emäntä. Tylsistyneen miehen tylsä vaimo. Herkästi ärsyyntyvä, nopeasti leppyvä.

Tervetuloa tai tervemenoa, sinähän sen päätät :)